Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Nuka on Tanskalais-ruotsalainen pihakoiraneiti ja täällä voit tutustua vauhtiveikon elämään.
02.09.2009 - 10:19

Eipä ole Nuksu päivittänyt blogiaan aikoihin... Kaikenlaista kiirettä on ollut koko kevät ja kesä. Keväällä Nuka muutti maalle Lempäälään ja siitä se ilo ja riemu pikkukoiralle alkoikin :) Rivitaloelämässä joutui lähtemään ulos aina remmiassä, mutta nyt Nukalla on koittanut täydellinen vapaus. Alun tutustumisretkien jälkeen se pysyy täysin pihapiirissä eikä tarvitse olla huolissaan, että katoaisi. Kesänajan Nukalla on aika pitkälti ollut "avoimet ovet" eli ovi aina sen verran raollaan, että pääsee ulos ja sisälle kuinka haluaa. Enää ei Nukan tarvitse myöskään olla päiviä yksin. Kaverina on Mummi ja päivähoitolainen japaninpystykorva Luna, myös naapurin labbis Bobi käy leikkimässä päivittäin. Bobista onkin tullut Nukalle ihan paras kaveri!

Ollaan tosiaan rakennusprojektin kimpussa ja aikaa ei ole tahtonut löytyä koneella käymiseen. Nuksu on hyvin mukana raksan touhuissa ja pitää työmiehet kurissa välillä hurjasti komentaen. Mm. sähkömiehet oli ihan kamalia kun niillä roikkuin nippusidepussit vyötäisillä heiluen, siiis ihan kamalaaaaa :)

Nukalla on ollut kesän myös kaksi heppakaveria. Alkukesästä se oli vähän hullunrohkea ja juoksi haukkuen hevosten jaloissa, mutta kesän mittaan on kyllä oppinut niitä varomaan hyvin.

Marraskuussa Nukalle koittaa uudenlaisia haasteita kun perheemme saa lisäystä yhdellä kaksijalkaisella. Mielenkiinnolla odotan tuota aikaa kuinka pikkukoira sopeutuu tilanteeseen, ettei olekaan enää perheen keskipiste ja pikkuvauva. Tuntuu, että koiralla on kyllä vaisto siitä, että jotain äipän masussa on kun kovasti se nykyään hakeutuu mahaan kiinni nukkumaan. Tuntuu varmaan kivalle kun "pikkuveli" potkii kylkeen ja mahtaa sieltä koira ääniäkin kuulla.

Käytiin myös pihakoirapäivillä ja olipa kiva nähdä niin paljon muita samanmoisia. Nuksu ei näyttelyyn osallistunut, mutta vietti muuten kivan ja aurinkoisen päivän muiden seurassa. Oli kiva huomata, että Nuksu siellä tunnistettiin blogin perusteella, eli täytyy varmaan alkaa päivittämään tätä hieman useammin.

 

 

emmi kirjoitti 08.09.2009 - 08:09
Voisinko saada sähköpostiosoitteesi, niin laittaisin sulle niitä kuvia Nukasta (vaikka niitä olikin ihme kyllä tosi vähän... ihan kuin niitä olisi jotenkin mystisest kadonnut :0)
Heli kirjoitti 20.09.2009 - 22:11
Heipähei! Oli tosi kiva nähdä teitä ja Nukaa pihakoirapäivillä! Nuka on suloinen pikkuinen lepakkokorva!!

Terkkuja leikkikavereilta Inkulta ja Bertalta
Onitsuka Tiger Mexico 66 kirjoitti 15.11.2011 - 10:34
Great content and it's so helpful for me. But it's so weird that you blog is in a mess through my explorer. Is that my explorer problem? But it's pretty normal when exploring other blogs.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Yacatis Queen Angelina

Syntynyt: 9.4.2008

Väri: valkoinen-ruskea-keltainen

Erityispiirteitä: Pystyt korvat, sydämen muotoinen laikku kyljessä

 

Näitä sivuja seuraan!

Armi Pihakoira

Inkku ja Bertta Pihakoira

Taru Pihakoira

Kiitos käynnistä!

Ilmainen www-laskuri